Jäsenalueelle

Blogit

16.8.2018 12.03

Liikaa psykiatriaa?

Erkki Isometsä, psykiatrian professori

Psykiatrian professori Erkki Isometsä kommentoi ylihoitoa koskevaa julkista keskustelua psykiatrian näkökulmasta.
Untitled design(2)Paulon säätiö järjestää Helsingissä 15.-17.8.2018 symposiumin, jonka aiheena on ”Too Much Medicine”. Kokouksen yhtenä aihepiirinä on mielenterveyden häiriöiden diagnosointi ja hoito. Monien säätiön luennoitsijoiden mielestä psykiatrista hoitoa, erityisesti lääkehoitoja tarjotaan liikaa, ja tästä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Epäilemättä aihepiiri tulee nostattamaan julkista keskustelua, johon Psykiatriyhdistyksen edustajienkin on syytä osallistua. Kannan siis korteni kekoon käymällä läpi joitakin tällaisten keskustelujen vakioväittämiä.

Diagnosoidaanko yhä lievempiä arkielämän ongelmia mielenterveyden häiriöiksi?

Kriteerit joiden perusteella mielenterveyden häiriöitä arvioidaan eivät Suomessa ole muuttuneet yli 20 vuoteen. Ilmiön sairaus luonne määritellään viime kädessä tautiluokituksissa.

Suomalaisessa terveydenhuollossa noudatetaan Maailman terveysjärjestön WHO:n ICD-10-tautiluokitusta. Sen kriteerit ovat olleet Suomessa myös mielenterveyden osalta voimassa julkaisuvuodesta 1997. Suomessa tästä luokituksesta käytetään rutiinidiagnostiikassa tutkimusversiota (Research Diagnostic Criteria, suomennettuna Psykiatrian luokituskäsikirja). Sen sisältämät operationalisoidut oirekriteerit tarkentavat diagnostiikkaa tavanomaiseen luokitukseen verrattuna.

Kuinka yleisiä ja merkittäviä mielenterveyden häiriöt ovat?

Mielenterveyden häiriöt eivät ole harmittomia näennäissairauksia. Niihin liittyy merkittävä itsemurhakuolleisuus ja lisäkuolleisuus muihin sairauksiin, paljon syrjäytymistä aktiivisesta työelämästä toimintakyvyttömyyden vuoksi sekä suuri määrä inhimillistä kärsimystä.  

Muiden sairausryhmien tavoin mielenterveyden häiriöissäkin on valtava kirjo erilaisia sairaustiloja, jotka vaihtelevat hyvin vaikeasta ja kroonisesta hyvin lievään ja ohimenevään. Hoidon ja tuen tarve vaihtele samalla tavoin, äärimmillään pitkäaikaisesta laitoshoidosta perin suhteelliseen lyhyen psykoterapeuttisen intervention tarpeeseen.

Pääsääntöisesti vaikeat häiriöt ovat harvinaisempia ja lievät paljon yleisempiä, mutta uusiutumistaipumus on yleinen ongelma. Tämä on ymmärrettävää, kun huomioidaan keskeiset riskitekijät. Perinnöllinen taipumus, altistavat persoonallisuuden piirteet ja varhaisen kehityksen altistavat tekijät eivät aikuisiällä juuri muuksi muutu, ja harva kykenee elämässään täysin välttämään kuormittavia tilanteita.                  

Mielenterveyden häiriöt ovat väestössä samalla tavoin yleisiä kuin tavalliset somaattiset sairaudet. Maailman terveysjärjestön World Mental Health Surveys-projekti kartoitti mielenterveyden häiriöitä maailmanlaajuisesti. Tutkittujen yleisten masennus-, ahdistuneisuus- ja päihdehäiriöiden vuosittainen esiintyvyys oli useimmissa maissa yhteensä 9-17% tasoa. Kun mukaan otetaan häiriöiden laajempi kirjo, kokonaisesiintyvyys ylittää vuositasolla 25%. Jopa kehittyneissä maissa (EU ja USA) vaikea-asteisista häiriöistä hoidon piirissä vuoden aikana oli korkeimmillaan 2/3, lievistä kaikkialla alle kolmannes. Globaalista näkökulmasta hoitoa vaille jääminen on ollut sääntö, ei poikkeus. 

Global Burden of Disease-tutkimuksen vuoden 2015 raportissa kartoitettiin eri sairauksien aiheuttamaa pitkäaikaista taakkaa toimintakyvylle. Mielenterveyden häiriöistä depressio (3.), ahdistuneisuushäiriöt (9.), skitsofrenia (12.) kuuluivat listan kärkeen.

Onko Suomessa erityisen paljon mielenterveyden häiriöitä, ja lisääntyvätkö ne koko ajan?

Suomessa merkittävimpiä mielenterveyttä kartoittavia väestötutkimuksia ovat olleet THL:n Terveys 2000 – ja Terveys 2011-tutkimukset sekä niihin nivoutuneet psykoosien yleisyyttä ja nuorten aikuisten mielenterveyttä koskevat tutkimukset. Näissä tutkimuksissa ei pääsääntöisesti ole havaittu selvää näyttöä mielenterveyden häiriöiden yleistymisestä eivätkä häiriöt Suomessa ole poikkeuksellisen yleisiä.

Terveys 2000-tutkimuksessa yli 30-vuotiaiden suomalaisten masennus-, ahdistuneisuus-ja päihdehäiriöiden yhteenlasketuksi esiintyvyydeksi (vuosiprevalenssi) saatiin 12,3%. Terveys 2011-tutkimuksessa todettiin vakavien masennustilojen vuosittaisen esiintyvyyden nousseen 4,9:stä 7,4 %:iin. Muutos todettiin lähinnä naisilla, ja löydös riippui kadon käsittelytavasta. Tämä monen tutkijan mielestä hieman epävarma löydös on selkein näyttö depression yleistymisestä Suomessa.

Syömmekö jatkuvasti yhä enemmän psyykenlääkkeitä?

Psyykenlääkkeiden käyttö on kokonaisuudessaan vähentynyt Suomessa vuoden 2010 jälkeen. Eniten on vähentynyt rauhoittavien ja unilääkkeiden käyttö (30-40%). Masennuslääkkeiden myynnin huippuvuosi oli 2011, jonka jälkeen niiden myynti on laskenut 4%. Psykoosilääkkeiden käytössä ei nähdä muutosta. ADHD-lääkkeiden käytössä on kasvua, mutta niiden osuus kokonaisuudesta on pieni.

Lääkeryhmästä yleiskielessä käytetty nimi kertoo vain osin, mihin lääkärit lääkettä määräävät. Samalla lääkeaineella voi olla useita erilaisia käyttötarkoituksia. Masennuslääkkeiden kohdalla arvioidaan, että noin 50-70% käytetään masennusoireyhtymien hoitoon ja loput ahdistuneisuushäiriöiden sekä kroonisten unihäiriöiden ja kivun hoitoon.

Osa masennuslääkkeiden käytön aiemmasta lisääntymisestä selittyy sillä, että ne korvasivat ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa rauhoittavien lääkkeiden määräämistä. Osa kasvusta selittyi hoitosuositusten mukaisella hoitoajan pidentymisellä toistuvien depressioiden ylläpitohoidon yleistyessä. Väestötutkimusten antama kuva masennus- ja ahdistuneisuushäiriöiden yleisyydestä ja toistuvuudesta sekä lääketilastot ovat mielestäni järkevässä suhteessa toisiinsa. 

Masennuslääkkeiden käyttö on väestöön suhteutettuna suurinta eläkeikäisillä. Depression ja ahdistuneisuushäiriöiden esiintyvyys ei tässä ikäryhmässä ole työikäisiä suurempi. Jos ylihoitoa Suomessa esiintyy, niin mahdollisesti vanhuksilla. Kroonisia kiputiloja tai unihäiriöitä heillä saattaa kuitenkin olla muuta väestöä enemmän, joten asiaa on syytä tutkia ennen hutkimista.

Suomessa käytettiin vuonna 2016 masennuslääkkeitä DDD-vuorokausiannoksina laskettuna (67,6/1000 asukasta) vähemmän kuin Islannissa (135,9), Ruotsissa (95,0) tai Tanskassa (76,5), mutta enemmän kuin Norjassa (56,0). Käyttö on vähäisempää kuin Yhdysvalloissa tai Iso-Britanniassa. 

Käymmekö kohta kaikki terapiassa?

Kelan tukeman kuntoutuspsykoterapian määrä on kaksinkertaistunut Suomessa 2010-luvulla. Vuonna 2017 Kelan tukemaa kuntoutuspsykoterapiaa sai yhteensä 36 700 henkilöä. Vuodesta 1990 lähtien määrä on 11,5-kertaistunut.

Kelan rahoittama pitkäkestoinen (1-3 vuotta) kuntoutuspsykoterapia on tärkeä, mutta ei ainoa osa julkisen sektorin rahoittamia psykoterapiapalveluja. Kelan ohella psykoterapiaa rahoittavat joko omana tuotantonaan tai ostopalveluina kuntien ja sairaanhoitopiirien psykiatrinen erikoissairaanhoito, sekä jossakin määrin perusterveydenhuolto, työterveyshuolto ja vakuutusyhtiöt. Tarkkoja lukuja on vaikea saada, mutta todennäköisesti pitkiä terapioita saavien henkilöiden kokonaismäärä on noin kaksinkertainen Kelan lukuihin verrattuna.

Psykoterapiaa saavien henkilöiden väestöosuus ei enää ole mitätön, mutta se on yhä matala suhteessa palvelujen tarpeeseen. Palvelujen tarjonnassa on priorisoitu nuoria ja nuoria aikuisia, ja erityisesti vanhukset ovat jääneet katveeseen. Tulevina vuosina on tärkeää huolehtia siitä, että terveydenhuollossamme on tarjolla järkevässä suhteessa myös lyhyempiä psykoterapeuttisia interventiota, varsinkin kun juuri niiden vaikuttavuutta on parhaiten tutkittu. Ne eivät sovellu joka tilanteeseen, mutta juuri tämän osuuden kasvattaminen olisi kustannustehokkainta.

HUSin Mielenterveystalo tarjoaa jo nyt laajan kirjon nettiterapioita, jotka ovat yksi mahdollinen keino saada psykoterapioita tarjolle sinne, missä terapeutteja ei juuri ole. Terapioita voidaan hyvin toteuttaa myös etäyhteyksien kautta, minkä avulla voidaan myös vähentää alueellista epätasa-arvoa. Toteutettiin psykoterapioita miten tahansa, lisääntyvä julkinen rahoitus psykoterapioille vaatii myös niiden jämäkämpää laadunvalvontaa. Laaturekistereille on tarvetta.  



Erkki Isometsä

Psykiatrian professori

Helsingin yliopisto


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi