Jäsenalueelle

Blogit

12.11.2018 8.26

Poliisi ja potilastiedot

  • Nina Lindberg, oikeuspsykiatrian professori, Suomen Psykiatriyhdistyksen puheenjohtaja
  • Eila Tiihonen, oikeuspsykiatrian dosentti, Suomen Psykiatriyhdistyksen hallituksen jäsen
  • Jukka Kärkkäinen, LT, psykiatrian erikoislääkäri, Suomen Psykiatriyhdistyksen pääsihteeri
Sisäministeriö haluaa merkittävästi laajentaa poliisin pääsyä arkaluonteisiin potilastietoihin (HS 6.11.). Poliisi kehitti uhka-arviotyökalun kouluampumistapauksien jälkeen tunnistaakseen henkilöt, joiden riski väkivaltaiseen käyttäytymiseen on kohonnut. Viranomaisilla on ymmärrettävä tarve tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa henkilöt, joiden riski väkivaltaiseen käyttäytymiseen on merkittävästi kohonnut ja jotka suunnittelevat vakavia väkivaltarikoksia. Mutta ovatko nämä korkeariskiset henkilöt mielenterveyshäiriöistä kärsiviä kansalaisia?

Lähes puolet suomalaisista kokee elämänsä aikana mielenterveyshäiriön. Tilastojen mukaan nämä ihmiset eivät tee sen enempää rikoksia kuin muutkaan väestöryhmät. Väkivaltaisuuden vaara liitetään usein psykoosisairauksiin. Tutkimukset osoittavat kuitenkin mielisairauksien lisäävän väkivaltariskiä vain niukasti. Valtaosaan mielenterveyshäiriöistä, esim. masennukseen ja ahdistuneisuuteen, ei liity minkäänlaista lisääntynyttä riskiä muihin kohdistuvaan väkivaltaan, vaan jopa päinvastoin tällaiset henkilöt ovat muita väkivallattomampia. Suomalaisten rekisteritutkimusten mukaan väkivaltaa ennustaa voimakkaimmin aikaisempi väkivalta, psykopatia, antisosiaalisuus ja päihdeongelmat.

Väkivaltainen käyttäytyminen on sidoksissa yksilön psykologisiin ominaisuuksiin, elämäntaustaan ja erilaisiin tilannetekijöihin. Vain osa väkivaltaisuudesta on selitettävissä lääketieteen tutkimuskeinoin. Ennustaminen on osoittautunut vaikeaksi: strukturoidut väkivaltaisuuden todennäköisyyttä ennustavat mittarit ovat väestötasolla kohtalaisen luotettavia, mutta niiden ennustekyky on yksilötasolla huomattavasti tätä heikompi. Esimerkiksi koulusurmissa riskitekijät ovat osoittautuneet epäspesifeiksi ja kyseisten riskitekijöiden käyttö mahdollisen tulevan koulusurmaajan löytämisessä johtaisi suureen määrään vääriä positiivisia. Henkilön leimaamisella potentiaalisesti väkivaltaiseksi on puolestaan merkittäviä ja vakavia seurauksia. 

Potilastietoja koskee tiukka salassapitovelvollisuus. Tällä on haluttu suojella yksityiselämän ytimeen kuuluvia tietoja ja turvata terveydenhuollon toiminnan kannalta olennaista luottamuksellisuutta. Tästä on kuitenkin jo nyt lukuisia poikkeuksia, joista lääkäreiden tulee olla tietoisia. Terveydenhuollon henkilöstöllä on velvollisuus tehdä tarvittaessa lastensuojeluilmoitus sekä ilmoittaa poliisille lapseen kohdistuneista seksuaali- ja väkivaltarikoksia koskevista epäilyistä. Poliisille saa ilmoittaa välttämättömiä potilastietoja, jos terveydenhuollon henkilöstö on työssään saanut tietoja, joiden perusteella on syytä epäillä jonkun olevan vaarassa joutua väkivallan kohteeksi. Rikoslain mukaan kaikilla on velvollisuus ilmoittaa poliisille suunnitteilla olevasta törkeästä rikoksesta.

Potilastietojen luovuttamisen laajentaminen ei ratkaise väkivaltariskihenkilöiden varhaistunnistamisen vaikeutta. Lisäksi poliisin tiedonsaantioikeuden merkittävä lisääminen johtaisi todennäköisesti siihen, etteivät mielenterveyden ongelmista kärsivät ihmiset uskaltaisi hakeutua psykiatrisen hoidon piiriin tai ainakaan kertoa siellä avoimesti tilanteestaan. Yhteiskuntarauhaa rakennetaan omalta osaltaan psykiatrisella hoitojärjestelmällä, jonka piiriin on nopea ja helppo päästä ja joka tarjoaa näyttöön perustuvaa, tehokasta hoitoa luottamuksellisessa ilmapiirissä.

Suomessa on ajankohtaisesti noin 400 oikeuspsykiatrista potilasta, jotka on jätetty syyntakeettomina rikoksesta tuomitsematta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on määrännyt heidät tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon. Heillä on oma, strukturoitu ja tukeva hoitojärjestelmänsä. Tämän lisäksi Suomen oikeuspsykiatrian alan lääkärit ovat jo pitkään esittäneet, että Suomeen tulisi saada velvoitteinen avohoito, jonka turvin psykiatrit voisivat hoitaa pientä, mutta haasteellista ja vaikeasti mielenterveydeltään häiriintynyttä potilasryhmää, joilla ilmenee merkittävää aggressiivisuutta ja vaikeutta sitoutua pitkäjänteiseen hoitoon. Nykyinen oikeuspsykiatrinen hoitojärjestelmä ja säädöstö vaatisi kehittämistä tämän erityisryhmän suhteen. Rikoksen tekeminen on aina paitsi vakava asia sivullisille ja yhteiskunnalle, myös lisästigma henkilölle itselleen. 

Järkevä lähtökohta olisikin nykyisten potilastietojen luovuttamista koskevien säädösten tarkentaminen ja painottaminen ilmoittamisoikeuteen ja suppeaan, täsmällisestä syystä tapahtuvan tiedon luovuttamisvelvoitteeseen, ei laajasti potilasasiakirjatietoina.

 


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi